Joka keskiviikko huhti- ja toukokuussa on Tammisaaren kirjastossa paikalla taiteilija
Maria Sundell askartelemassa ja touhuamassa lasten kanssa. Aamupäivät on tarkoitettu perhepäivähoitajille ja heidän 1-3- vuotiaille hoidettavilleen, jotka voivat kuunnella satuja, laulaa ja askarrella. Iltapäivisin klo 14-17 voivat ala-asteikäiset tulla vapaasti askartelemaan. Tällöin voi tulla ja mennä mielensä mukaan, mutta lasten on oltava tarpeeksi isoja, jotta he osaavat huolehtia itsestään. Lapset osallistuvat vanhempiensa vastuulla. Maria on paikalla inspiroimassa ja opastamassa, mutta kyseessä on pikemminkin pistäytymistilaisuus kuin taidekurssi.
Projektin tarkoituksena on laajentaa kulttuuritoimintaa kirjastossa ja tarjota jotain myös lapsille, joita kirjat ei välttämättä ensimmäisenä kiinnosta. Osallistumiskynnys on matala ja lapset näkevät, että kirjastossa voi tehdä muutakin kuin istua hiljaa paikoillaan. Kirjat ovat kuitenkin mukana toiminnassa. Kun kirjoja käytetään inspiraation lähteinä, lapset huomaavat, että kirjat voivat olla hyödyksi.
Kiinnostus on ollut hämmästyttävän suurta ja reaktiot myönteisiä. Lastenosastolla on elämää ja liikettä ja niin sen on myös oltava. Kuluvalla viikolla lapset askartelivat helmillä ja nahalla sekä tekivät lisäksi yksinkertaisia metallitöitä. Tähän Maria oli saanut apua pojaltaan, joka on ammatiltaan hopeaseppä. Joka viikko on uusi teema, viime viikon keskiviikkona valmistui kuvassa näkyviä paperihahmoja. Työt laitetaan näytteille lastenosastolle kevään aikana, jonka jälkeen lapset saavat viedä teoksensa kotiin.